
Getafix vahvistuu emoyhtiön Louhi Net Oy ostettua ICT-palveluyritys Cloudlife Oy:n Helsingistä (www.cloudlife.fi). Cloudlifen henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä. Yhtiö liitetään osaksi Getafix Oy:tä ensi keväänä.
Yrityskauppa vahvistaa Getafixin ICT-tukipalveluita sekä osaamista tekoälyn. tietoturvan ja digitaalisen työn ratkaisuissa. Kauppa on jatkumoa Louhen ja Getafixin kasvustrategialle, jonka toteutusta myös keväällä toteutettu PH Data Oy:n yritysosto on. Järjestelyjen myötä Getafix Oy:stä muodostuu 23 asiantuntijan ja 3,3 miljoonan euron liikevaihdon kokonaisuus, joka on keskittynyt Microsoft 365 -ympäristöihin, kokonaisvaltaisiin ICT-palveluihin sekä tekoälyn hyötyjen tuottamiseen erityisesti pk-yrityksissä sekä teollisuuden IT-ratkaisuihin.
Asiakkaille muutos näkyy entistä kattavampana palvelutarjontana ja parantuneena skaalautumiskykynä, jossa lähtökohtana säilyvät asiakkaan oma ICT-strategia ja alustavalinnat.
Getafix vahvistuu myös johtoryhmän osalta
Cloudlife Oy:n avainhenkilöt Markus Helander (kuvassa oikealla) ja Anders Westerholm (kuvassa vasemmalla) siirtyvät Getafix Oy:n johtoryhmään. He saavat keskeiset roolit teknologia- ja operatiivisina johtajina.
Mika Paavola, toimitusjohtaja, Louhi Net Oy ja Getafix Oy:
“Cloudlife Oy:n liittyminen Getafix Oy:öön tuo selkeää lisäarvoa molempien yhtiöiden asiakkaille: laajemman organisaation ja lisää osaamista Microsoft 365-, tekoäly- ja tietoturvaratkaisuihin sekä palveluihimme. Meille merkityksellistä on myös, että Markus Helander ja Anders Westerholm jatkavat keskeisissä rooleissa uudessa organisaatiossamme operatiivisena- ja teknologiajohtajina sekä vahvistavat johtoryhmäämme. Meillä on selkeä yhteinen näkemys toiminnan ja osaamisen kehittämisestä, joka on korostetun tärkeää meneillään olevassa nopeatempoisessa teknologisessa murrosvaiheessa.”
Markus Helander, toimitusjohtaja, Cloudlife Oy:
“Getafixin kanssa yhdistyminen avaa merkittävästi uusia ovia asiakkaille toimitettavien palveluiden osalta. Yhdistymisen seurauksena asiakkaamme tulevat saamaan entistä laajempaa osaamista Microsoft 365 -ratkaisuihinsa ja lisää asiantuntijoita toteuttamaan päivittäistä ICT-ylläpitopalvelua sekä toimittamaan moderneja liiketoimintaa kehittäviä toteutuksia. Kaupan ja uusien roolien myötä meillä tulee olemaan leveämmät hartiat uusien ratkaisujen tarjoamiseen, ja henkilöstömme pääsee kehittämään itseään entisestään. On ollut ilo huomata, kuinka samalla aaltopituudella olemme olleet ensimmäisistä askelista lähtien, ja odotukset toimintojen keskittämiselle ovat todella suuret.”
Getafixilla jatkossa kaksi toimipistettä – Lohjalla ja Helsingissä
Cloudlifen sulautuminen Getafixiin toteutetaan mahdollisimman nopeasti ensi kevään aikana. Cloudlifen toimipiste sijaitsee Helsingissä Pitäjänmäellä.
Keväällä ostettu PH Data Oy sulautuu Getafixiin 1.1.2026 alkaen ja muuttaa nykyisestä toimipisteestä Cloudlifen kanssa samaan osoitteseen Valimotie 17-19, Helsinki, josta tulee näin Getafixin Helsingin toimipiste. Getafixin Lohjan toimipistee pysyy entisessä osoitteessa ja yhtiön kotipaikka säilyy Lohjalla.
